Twenty days
"Yksi... kaksi... kolme. Pärsk-pärsk-pärsk. Neljä... viisi...
kuusi... seitsemän. Pärsk-pärsk-pärsk-pärsk. Pacon tasainen
pärskintä laukan tahtiin oli kuin musiikkia korvilleni. Se oli
hyvä merkki, sillä se tarkoitti sitä että se keskittyi satasella
tähän treeniin. Ei enempää eikä vähempää, vaan täysillä. One
hundred percent - mikä olikin odotettavissa. Me oltiin käytetty
koko syksy ja talvi yhteisen harmonian ja niiden oikeiden
nappuloiden löytämiseen, ja nyt vihdoin kesän myötä se oli
tuntunut löytyvän - ainakin melkein. Mukautumiseni laukkaan loppui
kuin seinään, kun Paco hiljensi yllättävästi tahtiaan siirtyäkseen
raviin. Äh? Mitä hittoa?? Pilvi ja Liv ravasivat harjoitusravissa
ohitse, ja mä nostin niiden kohdalla jälleen laukan. Takaa kuului
hännän terävä heilautus, ja niin Paco nosti laukan oikeaan. Vaikka
kyse taisikin olla vain parista raviaskeleesta, näyttäisi se silti
erittäin huonolta kaikkien edessä. Mun olisi pitänyt pystyä
ennakoimaan paremmin.
Sommersolverviin oli jäljellä tasan kaksikymmentä päivää, ja me
olimme jo tässä pisteessä, että kouluohjelman harjoitteleminen
onnistui jo- no, ainakin melkein mutkitta. Toisaalta olin kyllä
ylpeä siitä kuinka pitkälle oltiin päästy, mutta siitä huolimatta
mua silti kalvoi tunne, että me pystyttäisiin varmasti kyllä
parempaankin. Täytyi vain harjoitella ja treenata vielä vähän
päättäväisemmin. Meillä olisi vielä kaksikymmentä päivää
jäljellä..."
© omistaja